Mun eka vuosi on melkein taputeltu. Ihan hullua. Tässäpä tällaista kolmiosaista postaussarjaa. Heti ekana se tärkein, eli perheen valinta. Näissä ei todennäköisesti tule olemaan kuvia, koska mun seuraavat päivät tulee menemään aika hyvin F:n hoivaamisessa. Raukka sai hammasraudat viime viikolla ja niitä on rukattu oikein antaumuksella. Tänään hammaslääkärin huoneesta mulle tuli selkeesti itkenyt tyttö tupot suussa. En ole muuta tehnyt tänään kuin maannut sohvalla Tyttö sylissä ja aina välillä hakenut sille lisää kipulääkettä ja uuden tupon suuhun. Mutta mulle iski ihan järjetön inspis tällaiseen postaussarjaan, koska itse olisin kaivannut tällaista sillon kun hain auppariksi! Mutta ei ollut! Nyt on! Toivottavasti Google löytää...

osa I: perheen valinta // osa II: sopimuksen tekeminen

Perhe/työnantaja, koti/työpaikka. Perheen valitseminen on mun mielestä se tärkein homma koko prosessissa. Mieti nyt, oot menossa vuodeksi (tai lyhyemmäksi tai ehkä jopa pidemmäksi aikaa) ulkomaille, ja aikatauluista ja rahasta riippuen takaisin koti-Suomeen pääseminen voi olla hankalaa. Siksi pitää löytää perhe, jonka kanssa mätsää. Ei mitään sellaista no kai mä sit tän otan -fiilistä, vaan täytyy tulla se tänne mä haluan -kutina vatsanpohjaan. Ruotsissa on helppo käydä tapaamassa perhettä ihan face-to-face, niin mäkin kävin - vietin yhden kivan lauantaipäivän täällä perheen kanssa ja kun mun lento kotiin alkoi lähestyä, tiesin, että tänne mä haluan. Se oli tosi vahva tunne, ja oon ilonen, että se tunne on pysynyt samana kaikkien vastoinkäymistenkin jälkeen.

Se isoin tekijä, eikös? Kaikki se paska hömppä isosiskoista ja blaa blaa on ihan huuhaata. Ne lapset tulee tuskin kohtelemaan sua kuin sisarusta. Sä olet niille vanhemmista seuraava, ja ajan kanssa - mikäli lasten kanssa mätsää ja osaat näyttää niille kaapin paikan ilman että saat ne samalla pelkäämään sua - susta tulee niille myös tuki ja turva. Lapsista tulee oikeasti rakkaita loppupelissä, ja silloin ei ole enää niin väliä, mutta varsinkin alussa on tärkeä, että olet valinnut perheen, jonka lapset kuulostaa sulle sopivilta.

Määrä
Tämä on mun mielestä ihan ensimmäinen juttu. Mulla ehdoton maksimi oli kaksi - koin, että yhden kanssa tulisi helposti tylsää, mutta että kolme olisi jo liikaa. Mieti miten paljon jaksat ja miten paljon aikaa lapset tulevat viemään. Esimerkiksi mun lapset harrastavat eri juttuja, joten normaaliarkipäivät ovat mulle melkoista juoksemista paikasta toiseen. Miten paljon lapset ovat kotona? Tulevatko lapset toimeen keskenään ilman keskinäisiä murhayrityksiä? Pystykö ottamaan vastuun useammasta lapsesta, riittääkö sulla silmät ja keskittyminen seurata kaikki samaan aikaan?

Ikä
Kun on asettanut itselleen sen maksimimäärä, voi lähteä rajaamaan ikää. Muistaakseni itse olin päättänyt haitarikseni 6-12 ikävuotta, sillä haluisin kouluikäiset lapset. Minkäikäisistä lapsista sulla on kokemusta? Keksitkö helposti tekemistä myös nuoremmille muksuille? Haluatko vaipanvaihtorumbaan tai kuunnella pyyhkimään-huutoja vessasta? Haluatko päivät vapaaksi? Kuinka vanhoja lapsia jaksat passata ilman silmien pyörittelyä? Tyttö täyttää ihan kohta 12, ja oon nyt alkanut kovasti puskemaan sitä itsenäisempään tekemiseen - en siivoa sen jälkiä enkä tee sille välipaloja, koska se pystyy itsekin. Odotan innolla ekoja teineilyoireita...

Lasten luonne ja mielenkiinnonkohteet
Muita asioista, joita kannattaa ajatella ja ehdottomasti kysellä, ovat ne jo aiemmin mainitut harrastukset sekä luonne. Millaisiin känkkäränkkäkohtauksiin pitää valmistautua? Joutuuko lasten kanssa tappelemaan joka päivä pienistäkin asioista? Ovatko lapset itsenäisiä? Ovatko aktiivisia ulkoilijoita vai telkkarin ääressä viihtyä sohvaperunoita? Mistä lapset pitävät? Mun mielestä lasten kanssa täytyy olla yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Mä tiesin sen ekan visiitin perusteella, että Pojan ja mun juttu tulee olemaan jääkiekko, pleikkaripelit ja pihalla palloilu, ja että Tytön kanssa meillä on samankaltainen musiikki- ja telkkarisarjamaku. Täällä ollessa ollaan Tytön kanssa hitsauduttu vaan enemmän yhteen ja mä oon innostunut sen pianonsoitosta ja tanssijutuista, ja se on tykännyt kun mä kokeilen kaikkia kampauksia sen tukkaan ja tehdään kaikkia kasvohoitojuttuja kimpassa.

Lasten terveys
Käykää ehdottomasti läpi lasten terveydentila, mahdolliset krooniset sairaudet sekä erikoisruokavaliot. Mitä jos lapsi on autisti? Tai vaikkapa ADHD-lapsi? Sairasteleeko lapsi koko ajan? Pitääkö lasta pitää vähän kuin pumpulissa? Tarvitseeko sun huolehtia mahdollisista lääkityksistä? Esimerkiksi mun vastuulla on Pojan aamu- ja yleensä myös iltalääkkeet. Aamulla neljä eri purkkia tai pakettia, illalla kolme. Meni hetki aikaa oppia nämä. Kannattaa myös mainita jos omassa terveydentilassa on sanomista, tai jos on jokin erikoisruokavalio. Mä en kyllä kertonut mun laktoosi-intoleranssista, mutta mun pähkinäallergian takia ollaan otettu kaikki pähkinät ruoista pois. Lasten ruokavalioista on hyvä puhua muutenkin, etenkin jos sun kohdalle lankeaa kokkausnakki. Jaksaisitko kokkailla vaikkapa keliaakikolle? Entäpä liha-allergiselle?

Uskonto ja sen harjoittaminen
Myös perheen uskonto on tärkeä juttu. Meillä on kristittyjä ja hinduja, mutta kukaan ei harjoita uskontoaan ja multa toivottiin, etten mäkään harjoittaisi. Kuitenkin tiedän yhden perheen, jossa aupparin odotetaan esimerkiksi tulevan sunnuntaimessuun ja osallistuvan rukouksiin ja niin edelleen. Kannattaa aina varmistaa, ettei kukaan joudu epämukavaan tilanteeseen!

Miten hyvin ruotsi sujuu? Entäpä englanti? Tai ehkä haluat parantaa jotain neljättä kieltäsi? Tukholmassa parasta on kansainvälisyys. Täältä löytää varmasti perheen, jonka taloudessa toinen tai kolmas kieli on joku ihan muu kuin ruotsi tai englanti. Mulle oli tärkeää, että perhe on englanninkielinen, koska halusin ensisijaisesti parantaa englantiani, ruotsi tulkoot siinä sivussa jos on tullakseen. Itse sanoisin, että älä hyvä luoja lähde suomalaiseen perheeseen. Ymmärrän, että on kivaa kun voi omalla äidinkielillään puksuttaa menemään, mutta siinä samalla menettää sen hurjan mahdollisuuden oppia suomen rinnalle "toinen äidinkieli". Mun englanti on nykyään yhtä hyvä kuin suomikin - ei ehkä ääntämiseltä, mutta minkä mä suomiaksentilleni voin - ja suuri osa ajatustoiminnasta ja refleksilausahduksista (esim. au on nykyään ouch, kiroamiset lähes poikkeuksetta englanniksi, öööö on ummmm ja niin edelleen...) on englanniksi.

Mä voin ihan heittämältä nimetä ainakin tanskalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, hollantilaisia, venäläisiä, italialaisia, unkarilaisia ja eteläamerikkalaisia perheitä tältä alueelta, ja kaikissa noissa perheissä puhutaan omaa äidinkieltä, englantia ja usein myös ruotsia. Miettikää mikä mahdollisuus vahvistaa vaikkapa lukion lyhyttä saksaa! Ota huomioon, että jos lapset ovat pieniä, he todennäköisesti puhuvat vain yhtä kieltä tai vaihtoehtoisesti sitä toista kieltä huomattavasti vahvemmin kuin toista. Mikäli toinen vanhemmista on ruotsalainen ja perhe on asunut Ruotsissa koko lasten elinajan, lapset puhuvat todennäköisesti Ruotsia ensisijaisena kielenään. Toisaalta taas pienten lasten kanssa riittää varmasti vain ruotsin perusteet, ja sitten pitääkin alkaa miettiä vanhempia - millä kielellä haluat kommunikoida heidän kanssaan? Kuitenkin pitää pystyä kertomaan ongelmista lasten kanssa ja muutenkin puhua arjesta. Tärkeää on, että uskallat avata suusi myös sillä vieraalla kielellä eikä eteen tule mitään perinteista suomalaisten mutku emmä kuitenka osaa oikein ni oon sit hiljaa -muuria.

Mikäli perheen äidinkielenä on vaikkapa englanti, ruotsin osaaminen ei ole ollenkaan must. Tukholma on kansainvälinen paikka, täällä kaikki puhuvat englantia. Kerran arviolta 80-vuotias mummeli tuli kysymään multa ruotsiksi suunnitusapua. Sanoin, etten valitettavasti osaa ruotsia tähän hätään, ja täti vaihtoi näppärästi englanniksi ilman turhia pausseja. Ihan oikeasti, ainoa ei-englanninkielinen tyyppi, jonka kanssa olen täällä asioinut, oli vanhempi katsastusmies ja sitten eräs kassasetä Hemsköpissä. Kaksi ihmistä. Vau. Ruotsin osaamattomuus ei siis ole este eikä mikään!

Juttele entisten auppareiden kanssa. Juttele perheestä, heidän elämästään täällä. Mun kohdalla kävi hassusti, koska tapasin ja vietin paljon aikaa mua edeltäneen aupparin kanssa, mutta se ei kertonut mulle ollenkaan perheen ongelmista. Nyt kun mietin, niin olisi kyllä pitänyt tajuta, että jotain "vialla" kun se aina niin epämääräisesti vastaili. Mutta täällä ollessani oon myös tutustunut ja ystävystynyt täällä yhä asuvan ja toisessa perheessä aupparina toimivan L:n, näiden kolmen vuoden takaisen aupparin, kanssa sekä päässyt yhden jos toisenkin tapaamaan visiitille tulleen vanhan aupparin. Kuulin vasta näiltä vanhemmilta auppareilta vanhempien ongelmista ja nuoremman lapsen temperamentistä, toi mua edeltänyt kun tosiaan ylisti perheen maasta taivaisiin. Mä olisin arvostanut, jos se olisi maininnut, että joo, noi vanhemmat nyt aina välillä tappelee niin että ikkunalasit helisee, mut ei se oo mitään vakavaa. Mutta ei.

Muiden auppareiden, varsinkin samassa perheessä olleiden, kanssa on hyvä muistaa luottamus. Totta kai täytyy kunnioittaa perhettä ja vanhempia, mutta välillä täytyy päästä puhumaan omista mielipiteistä ja omista, vanhempien toimintatapoja vastaan olevista toimintatavoista. Mulla on käynyt hyvä tuuri, koska L on ihan huipputyyppi! Heti kun uskaltauduin avata vähän mieltäni sille niin sieltä on tullut tukea ja samankaltaisia kokemuksia. Jaetaan myös sellainen salaisuus, että kumpikaan ei ikinä vaihdeta lasten lakanoita joka keskiviikko vaan joka toinen...

Joten jos vanha auppari kertoo sulle jotain tällaista, kunnioita sitä luottamusta. Tuskinpa ne vanhemmatkaan kamalasti arvostaa sitä entistä aupparia jos menet heidän luo ja toteat, että joo, X sanoi, että Y on ihan hirvee painajaislapsi ja huutaa ja rääkyy aina, niin ja sano se kans et te tappelette iha hirveesti ja sitä vitutti kuunnella aina, nii ja se ei ees vaihtanu lakanoita joka viikko. Ei ois kivaa kellekään.

Oon nyt pääosin suunnannut nämä postaukset nimenomaan Tukholmaan auppariksi haluaville, mutta Tukholma paikkana on niiiiiiin laaja käsite. Mä en periaatteessa edes asu Tukholmassa jos lähdetään oikein pilkkua viilaamaan. Suur-Tukholma kuitenkin käsittää niin paljon pinta-alaa, että huh huh. Perheitä on varmasti joka puolella, joten paikkaa saa ja pitääkin valita. Mä tykkään mun naapurustosta - lähellä merta, lähellä ja tarpeeksi kaukana keskustaa. En voisi kuvitella asuvani esimerkiksi Värmdössä tai Vallentunassa - liian kaukana. Olisin halunnut asua jossain keskustan tuntumassa, kuten Södermalmilla parin kaverin tavoin, mutta what can you do. Ja jos haet paikkaa nimenomaan Tukholmasta, vastaan tulee varmasti myös lähellä olevista kaupungeista perheitä. Esimerkiksi S asuu Nyköpingissä, joka on palttiarallaa sata kilometriä etelään. Täytyy oikeasti miettiä, että kestääkö pää asua samalla alueella yli kahden miljoonan ihmisen kanssa vai voiko paremmin pienemmässä kaupungissa, josta kuitenkin pääsee helposti Tukholmaan? Esimerkiksi Södertälje ja Norrtälje ovat todella lähellä Tukholmaa, mutta huomattavasti rauhallisempia paikkakunta. Mieti, mitä haluat aupparielämältäsi ja mitä et - kaipaatko jokaviikonloppuisia bileiltoja vai haluatko mieluummin hengailla perheen parissa mahdollisimman paljon?

Yleensä perheet hakevat aupparia, joka voi aloittaa loppukesästä tai vaihtoehtoisesti alkuvuodesta. Itse sanoisin, että paras aika hakea perhettä on maalis-toukokuu (kesän lopulla aloittavat) ja loka-joulukuu. Moni perhe aloittaa haut hyvissä ajoin ellei kyseessä ole hätätilanne tai vastaava. Esimerkiksi mun perhe aloitti paniikissa haut maaliskuussa kun senhetkinen auppari halusikin lähteä jo kesäkuussa. Mähän aloitin sitten heti toukokuussa. Mutta esimerkiksi nyt mun piti helmikuussa tehdä päätös siitä jäänkö vai en, koska hostäiti halusi aloittaa jo haut. Elokuussa aloittavalle aupparille. Jep.

Toinen aikajuttu on työsopimuksen pituus. Useimmat perheet haluavat vuoden - lyhyempi aika on varsinkin nuoremmille lapsille aika paska juttu - mutta paljon näkyy myös kesäaupparihakuja ja puolen vuoden hakuja. Näistä saa varmasti puhuttua perheen kanssa! On hyvä ottaa huomioon muun muassa se, että KELAn mukaan et voi oleskellä väliaikaisesti ulkomailla ja kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin kuin 12 kuukautta kerrallaan. Muistaakseni pitää olla siinä välissä taas Suomessa tai menetät sosiaaliturvan?? En ole tarkemmin perehtynyt, vaikka pitäisi... . . .. ... ... .. ... Heh.

Mun mielestä vuosi on ihan hyvä "aloitus". Se on iso sitoutuminen, mutta antaa tarpeeksi aikaa henkilökohtaiseen kasvamiseen ja itsenäistymiseen. Vuoden jälkeen myös aika hyvin tietää, että onko tää paikka jo ihan läpi koluttu vai pitääkö vielä jäädä. Mä valitsin jälkimmäisen, ja onneksi mun perhe halusi mun myös jäävän. Kannattaakin työskennellessä aina välillä miettiä, että ootko oikeesti hyvä auppari. Mä oon aika paska laittamaan ruokaa ja joskus unohdan pyykit kuivausrumpuun koko päiväksi, mutta hostmum sanoi, että ei se ole siitä kiinni. Se on muun muassa siitä kiinni, että lapset luottaa muhun enemmän kuin aiempiin auppareihin ja että ne tykkää viettää aikaa mun kaa.

Mä sanoisin, että aina kannattaa työskennellä sillä tavalla, että perhe ei halua luopua susta. Hivelee kanssa itsetuntoa ja egoa ihan kivasti.

Jee! Paljon tekstiä, paljon infoa, paljon mielipiteitä. Kommenttia?? Seuraavassa osassa puhutaan sopimuksen tekemisestä!